Emmi Salonen
Emmi on valmistunut Suomen Kansallisoopperan baletin ammattikoulutuksesta tanssijaksi keväällä 2015 ja on tanssinut jo kolmevuotiaasta saakka, Elwan koulustahan se kaikki alkoi. Hän on ehtinyt tutustumaan moniin eri tanssilajeihin ja on työskennellyt myös teatterin puolella. Viimeisimpänä hänet on voinut nähdä mm. Nelosella ja Ruudussa Mysteerilaulajien Neiti Broadwayna.
Keväällä 2019 Emmi valmistui The American Musical and Dramatic Academy and Collegesta (AMDA), New Yorkista, jossa hän opiskeli 2 vuotta.
Emmi on pitänyt meille monena kesänä balettikursseja, joilla on opeteltu nopeampia tekniikkasarjoja tangolla sekä haastavampia keskilattiasarjoja niin kärkitossuilla, kuin pehmeillä tossuillakin. Hän on myös tarvittaessa sijaistanut muita yhdistyksen tunteja ja vetänyt erilaisilla teemoilla esim. jazzin tai stepin tiiviskursseja. Toivotaan, että saamme häntä ainakin lomilla pitämään taas meille kursseja!
Emmi haastaa kaikki kokeilemaan rohkeasti omia rajojaan, vaikkapa uusia piruetteja tai hyppyjä. Kurssit ovat aina hauskoja, mielenkiintoisia pyrähdyksiä ammattitanssijan vaativiin tunteihin ja näillä kursseilla opitaan aina jotakin uutta ja erilaista.
Kesällä 2019 Emmi oli pääkoreografimme, ohjaajamme ja puvustajamme Tanssi läpi muurien -OFF Tampereen etkoissa ja lisäksi hän tanssi mukana lähes joka tanssissa, hienoa että saimme hänet tähän mukaan! Emmi esiintyi myös kanssamme ACCAC- festivaaleilla elokuussa 2021 Tampereella.
Vuoden 2022 Emmi oli Espoon tanssiopiston päästeppiopettajana sekä opetti Lärkkulla Musicalissa steppiä. Samalla hän teki näyttelijän, tanssijan sekä koreografin tehtäviä, mm. Mäntyharjulla Koirakiven kesäteatterin Harmony Sisters -teoksen steppikoreografiat. Lisäksi Emmi on tehnyt Suomessa monia tv- kuvauksia.
Emmi palasi kesän 2022 lopussa artistiviisumilla New Yorkiin ja onkin ollut töiden parissa kiireinen siitä lähtien. 2023-2024 Emmi on esiintynyt sirkuksessa USA:n itärannikon kiertueella (Do Portugal Circus) ja The Ride Bus Tour NYC, molemmissa tanssijoina ja uudet haasteet odottavat taas syksyllä 2024.
Emmi on Pelastakaa Ballerinat ry:n hallituksen jäsen ja on tiiviisti mukana ballerinoissa.
Life is Now -showssamme 3.8.2024 Hällä-näyttämöllä hän ohjasi produktion, koreografioi, puvusti ja myös tanssi useimmissa teoksissa.
Emmi on taitava steppari ja vetää meillä nyt 15.10. ja 17.10. workshopin stepin ja jazzin teemoilla.
Klaara Haapanen
Klaara Haapanen on tamperelaistunut esitystaiteilija, joka tekee töitä tanssin ja teatterin parissa.
Produktioiden ohella hän on jo useamman vuoden ajan opettanut balettia ja nykytanssia. Klaara on suorittanut baletin perus sekä syventävät opinnot Espoon Tanssiopiston erikoiskoulutusryhmässä, ja vuonna 2018 hän valmistui tanssijaksi Tampereen Konservatoriosta.
Klaara on esiintynyt mm. musikaaleissa, tanssiteatteri- sekä nykytanssiteoksissa. Hän on tehnyt töitä myös koreografina ohjaten mm. piennäytelmien, musiikkivideoiden sekä elokuvien kohtauksia. Tällä hetkellä Klaara työskentelee tanssijana Tanssiteatteri Mobita Danscossa useissa teoksissa.
Klaara jatkaa syksyn 2023 ja kevään 2024 pääopettajanamme maanantain balettitunneilla ja toivottavasti saamme häneltä muitakin kursseja tänä aikana.
Klaara oli mukana koreografioimassa ja tanssimassa Life is Now -showssamme 3.8.2024 Hällä-näyttämöllä.
(Kuvaaja Heikki Järvinen, teos Valintoja – Choices, koreografia Anniina Kumpuniemi)
Elina Salmi
Elina (teatteri-ilmaisun ohjaaja, YAMK) on Turun Taideakatemiasta valmistunut kulttuurihyvinvoinnin asiantuntija.
Ensimmäisen teatteri-ilmaisun ohjaajan AMK-tutkinnon Elina suoritti Centria ammattikorkeakoulussa 2012. Lisäksi hän on opiskellut tanssipedagogiikan perusopinnot Teatterikorkeakoulun ja Helsingin seudun kesäyliopiston koulutuksessa ja tehnyt useita lisäkoulutuksia liikunnan ja tanssin parissa. Elina työskentelee tällä hetkellä ikäihmisten asumispalveluissa kulttuuriohjaajana.
Hän on työskennellyt laaja-alaisesti tanssin ja teatterin saralla Pirkanmaalla, esimerkiksi baletin, liikeilmaisun ja showtanssin opettajana ja koreografina teatteri- ja tanssiproduktioissa. Hän uskoo tanssin kokonaisvaltaiseen vaikutukseen ihmisen minäkuvan ja onnellisen elämän kokemiseen. Pelastakaa Ballerinat ry:llä Elina on työskennellyt soveltavan tanssin parissa oppilaslähtöisesti. Elina on opettanut esimerkiksi tanssillista kehonhuoltoa iäkkäämmille tanssijoillemme. Lisäksi hän kuului monta vuotta hallitukseemme. Elinalle tärkeää on virittää tanssijan kehotietoisuutta ja auttaa oppilaita kokemaan tanssia kokonaisvaltaisesti.
Elina oli taas mukana koreografioimassa ja tanssimassa Life is Now -showssamme 3.8.2024 Hällä-näyttämöllä.